Yhdysvallat on viimeisen viikon aikana flirttaillut ajatuksella tukea Israelin Iranin ydinohjelman tuhoamiseen tähtäävää operaatiota. Samalla presidentti Donald Trump on ainakin julkisesti ilmoittanut tekevänsä lopullisen päätöksen vasta kahden viikon päästä.
Eri kieltä kuitenkin puhuvat sosiaalisessa mediassa kiertävät Lähi-idästä otetut satelliittikuvat, jotka paljastavat Yhdysvaltojen vahvistavan merkittävästi ilmavoimiensa suorituskykyä alueella.
Avointen lähteiden tiedonhankintaa tekevä MenchOsint -tili julkaisi lauantaina viestipalvelu X:ssä satelliittikuvan Saudi-Arabian Prinssi Sultanin lentotukikohdasta. Torstaina otetusta ilmakuvasta on tunnistettavissa yli viisikymmentä F-16 -hävittäjää, sekä useita kymmeniä tankkaus- ja kuljetuskoneita.
Useita koneita saattaa olla myös matkalla alueelle.
Ilmavoimien keskittäminen noin 600 kilometrin päästä sijaitsevaan tukikohtaan onkin omiaan antamaan signaalin Yhdysvaltojen valmiuksista liittyä konfliktiin. Epäselvää kuitenkin on, että pyrkiikö maa painostamaan Irania, vai onko Trumpin antama kahden viikon aikaikkuna vain harhautus, kuten Trumpin ja Israelin presidentin Benjamin Netanjahun välirikko väitetysti oli.
Mutta vaikka suuret linjat ovatkin epäselviä, on varmaa että Yhdysvaltojen sotilasjohtajat suunnittelevat väliintuloa Iranissa tosissaan. Jotain voikin päätellä siitä, että Yhdysvaltojen merivoimat jatkoi merenkulkua huthikapinallisilta Punaisellamerellä turvaavan USS Carl Vinsonin rotaatiota alueella, käskien samalla myös Vinsonin korvaajaksi tarkoitetun USS Nimitzin alueelle.
Koska kumpaakin alusta tukee noin viiden sota-aluksen laivue, tämä nostaisikin Yhdysvaltojen alusten määrän alueella kahdeksaantoista yhdistettynä siellä kotisatamaansa pitäviin aluksiin.
Alueesta vastaavan keskisen sotatoimialueen päämajan USCENTCOM:in komentajalla, kenraali Erik Kurillalla onkin Politicon saamien tietojen mukaan ollut poikkeuksellisen suuri rooli Yhdysvaltojen Iran-vastatoimien suunnittelussa. Hän on käytännössä saanut kaiken pyytämänsä puolustusministeri Pete Hegsethiltä.
Kurilla tunnetaan hallinnon sisällä kovan linjan Iranin-politiikan kannattajana.
🛰️ 🇸🇦 U.S. Air Force Air deployment at Prince Sultan Air Base (Mizarvision imagery from June 19th | 16h21)
22 x KC-135 Stratotankers
53 x likely F-16
10 x C-130& more under shelter + more have arrived in the past 24 hours. https://t.co/31tPdMGspR pic.twitter.com/LEbjESwWFh
— MenchOsint (@MenchOsint) June 20, 2025