Velkaongelmat koskettavat yhä useampaa. Pitkäaikainen velkaantuminen voi pahimmillaan johtaa siihen, että kuukausittaiset tulot eivät enää riitä velkojen maksuun. Niiden lisäksi pitäisi suoriutua myös kaikista muista arjen pakollisista menoista, kuten asumis- ja ruokakuluista.
Tilanne voi tulla vastaan kenelle tahansa esimerkiksi äkillisen työttömyyden takia, jolloin tulotaso voi romahtaa merkittävästi. Sen sijaan pakollisten menojen suuruus pysyy yhtä suurena kuin aiemmin.
Kuinka sitten kannattaa toimia tilanteessa, jossa velkaantuminen on lähtenyt niin pahasti käsistä, ettei pakollisista menoista pysty enää selviytymään? Kysyimme asiasta Takuusäätiön neuvonnan vastaavalta asiantuntijalta Henri Höltältä.
Hänen mukaansa vaihtoehdot riippuvat monista eri tekijöistä, kuten esimerkiksi henkilön maksukyvystä ja siitä, ovatko maksuvaikeudet pitkäaikaisia vai eivät.
– Esimerkiksi tulojen pudottua vain hetkellisesti tai menojen noustessa väliaikaisesti voi helpoin selviytymiskeino olla ihan vain sopimalla maksuista suoraan velkojien kanssa. Esimerkiksi eräpäivää siirtämällä, maksuvapailla tai lyhennyseriä muuttamalla, Henri Hölttä vinkkaa Verkkouutisille.

Muita keinoja velkojen maksuun voi olla esimerkiksi hyvinvointialueen myöntämä sosiaalinen luotto, Takuusäätiön takaama pankkilaina, omaisuuden realisointi velkojen maksamiseksi tai niiden maksaminen ulosoton kautta. Viimesijainen keino on käräjäoikeuden kautta haettava yksityishenkilön velkajärjestely.
– Kokonaisuuden hahmottamiseksi ja itselle sopivien keinojen löytämiseksi kannattaa kysyä apua ja neuvoja esimerkiksi Takuusäätiön anonyymistä ja maksuttomasta neuvonnasta Velkalinjalla puhelimitse tai chatin kautta tai olemalla yhteydessä Oikeuspalveluviraston talous- ja velkaneuvontaan, Hölttä kertoo.
Velkakierteen katkaisemiseksi ja sopivan maksukeinon löytämiseksi keinot riippuvat siitä, mikä on oma todellinen maksukyky, velan määrä ja velkaantumisen juurisyy. Höltän mukaan myös sillä on merkitystä, onko tilanne väliaikainen vai pitkäkestoinen, mikä on oma motivaatio ja mitä pitää omassa arjessaan mahdollisena.
– Tässä kannattaa siis ensinnäkin miettiä ja tunnistaa, mikä on perimmäinen syy velkakierteeseen ja mikä asia on johtanut luottojen käyttämisen tarpeeseen. Näin voi todennäköisemmin onnistua velkakierteen katkaisemisessa, mikäli tunnistaa sen, etteivät ainakaan samat tekijät jatkuvasti ylläpidä velkakierrettä tai ongelmat eivät tulevaisuudessa toistu.
Jatkuvan velalla velan maksun voi myös estää esimerkiksi vapaaehtoisen luottokiellon avulla. Tämän voi tehdä ilmaiseksi Verohallinnon positiivisen luottotietorekisterin sivuilla.

Listaa kaikki tulosi ja menosi
Velkakierteen katkaisemista voi Höltän mukaan helpottaa myös se, että on tietoinen kaikista menoista ja veloista mitä itsellään on.
– Eli selvittää ja listata velat, niiden korot ja kuukausierät sekä selvittää arjessa tarvittavat menot. Kannattaa myös selvittää, onko jotain menoja, jotka eivät ole itselle välttämättömiä tai tarpeellisia ja joiden karsiminen voisi edistää veloista eroon pääsemistä.
Höltän mukaan erittäin olennaista on myös miettiä, mikä on oma todellinen maksukyky lainan lyhentämiseen kuukaudessa. Tämä on tärkeää, jotta ei velkaannu lisää eikä mitään arjen olennaisia menoja jää rästiin kuten esimerkiksi vuokraa tai sähkölaskuja.
– Jokaisen tilanne on kuitenkin yksilöllinen ja omat voimavarat sekä motivaatio asioiden hoitamiseen ja selvittämiseen erilaisia, joten samat ohjeet ja keinot eivät toimi kaikille ja sen vuoksi apua kannattaa kysyä ja hakea matalalla kynnyksellä.
Älä maksa velkaa velalla
On myös tiettyjä virheitä, joihin ei kannata sortua tilanteessa, jossa velat alkavat olla liian suuret omaan maksukykyyn nähden. Höltän mukaan yleensä vakavin virhe on se, että velkojen lyhentämisen takia vuokra tai muut arjen kannalta olennaiset menot jäävät maksamatta. Tästä on esimerkkinä sähkölasku.
– Jos rahat eivät riitä arjen menoihin ja lainojen lyhentämiseen samanaikaisesti, on hyvä laittaa menot ja laskut tärkeysjärjestykseen ja priorisoida etenkin tärkeimmät menot.
Hänen mukaansa tässä auttaa esimerkiksi sen miettiminen, mitä siitä seuraa, jos tietyn laskun jättää maksamatta.
– Tavallisesti omaa elämää hankaloittaa eniten, jos vuokran maksamatta jättämiset johtavat häätöön ja pahimmassa tapauksessa kodittomuuteen tai omasta kodista katkaistaan sähköt maksamattomien sähkölaskujen vuoksi, Hölttä havainnollistaa.

Yksi paha virhe on myös ottaa uutta velkaa, jolla maksetaan vanhoja velkoja pois. Höltän mukaan tämä harvoin johtaa hyvään lopputulokseen ja yleensä velkamäärä vain kasvaa entisestään.
– Huono vaihtoehto on myös se, että maksukyvyn huonontuessa lopettaa asioiden hoitamisen eikä esimerkiksi enää avaa edes laskuja ja maksumuistutuksia. Jos johonkin laskuun tai lainan maksuun ei jää varaa, on itselleenkin eduksi, että asiasta on yhteydessä laskun lähettäjään ja kertoo asiasta.
Riippuvuudet ja holtiton rahankäyttö monien ongelmien taustalla
Mistä syistä ihmiset tyypillisesti ajautuvat velkakierteeseen? Höltän mukaan taustalla on monia tekijöitä ja syitä.
– Yleisiä perinteisiä syitä ovat työttömyys, sairastuminen tai ero. Eli tulojen pudotessa tai menojen noustessa riski velkakierteen alkamiselle kasvaa, mikäli tilanteen muuttumiseen ei ole saanut varauduttua esimerkiksi säästämällä puskuria pahan päivän varalle.
Hänen mukaansa myös pienituloisuus on riskitekijä velkaantumisen kannalta.
– Velkaongelmien taustalla voi monesti olla myös mielenterveysongelmat, taloudellinen hyväksikäyttö, rahapeliongelma, muut riippuvuudet, nepsy-haasteet ja sairaudet, kuten adhd tai autismi, jotka hankaloittavat talouden hallintaa.

Takuusäätiön asiakkaat ovat nostaneet velkaantumisen syiksi usein myös oman ajattelemattomuuden tai harkitsemattoman kulutuksen. Velkaantumista on edesauttanut myös helppo lainansaanti, joka on ylläpitänyt yli varojen elämistä.
– Monella on myös jo lähtökohtaisesti talouteen mitoitettu liian suuret menot eikä särkymävaraa taloudessa ole ollut hyvinäkään aikoina, Hölttä kertoo.
Viime vuosina velkaongelmaisten määrässä on ollut nähtävissä kasvua useiden eri mittareiden mukaan.
– Esimerkiksi ulosotossa olevien määrä on kasvanut ja aiempaa useammalla on maksuhäiriömerkintä. Korkojen nousu, inflaatio, työttömyyden kasvu sekä sosiaalitukien leikkaamiset ovat olleet olennaisimpia tekijöitä siihen, että aiempaa useammalla on ollut hankaluuksia selvitä veloista ja velkaongelmaisten määrä on lisääntynyt, Hölttä toteaa.
LUE MYÖS:
Eivätkö rahasi tahdo riittää? Asiantuntija listaa parhaat säästövinkit
Asiantuntija lyö luvut pöytään: Näin paljon pitäisi saada rahaa säästöön kuukaudessa
Asiantuntija lyö luvut pöytään: Ainakin tämän verran rahaa pitäisi aina olla tilillä
Pelaatko liikaa? Nämä merkit paljastavat, ettei tilanne ole enää hallinnassa