Kirjoittajan mukaan arvokas kuolema ei ole mielipidekysymys. VERKKOUUTISET

Mitä minun kuolemani teille ja teidän jumalillenne kuuluu?

Picture of Jarkko Tontti
Jarkko Tontti
Kirjoittaja on kirjailija, oikeustieteen tohtori ja varatuomari, poliittisesti sitoutumaton. Hän on julkaissut useita romaaneja, esseekokoelmia ja runoteoksia vuodesta 2006 lähtien.
Kuolema on omin asiamme. Silti juuri kuolemastaan moni ei käytännössä saa itse päättää eikä kukaan auta, Jarkko Tontti sanoo näkökulmassaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tätä kirjoittaessani eduskunnan käsittelyyn on tulossa kansalaisaloite: ”Eutanasialaki säädettävä Suomeen”. Tämä ei ole ensimmäinen kerta. Muutama vuosi sitten entiset poliitikot Iiro Viinanen ja Esko Seppänen käynnistivät kansalaisaloitteen eutanasian laillistamiseksi Suomessa. Pitkän linjan kokoomuslainen ja jyrkkä kommunisti löysivät yhteisen asian: arvokkaan kuoleman. Kansalaisaloite kuitenkin torjuttiin eduskunnassa. Nyt poliitikkojen eteen tuodaan uusi aloite. Sen taustalla on laaja, puoluerajat ylittävä kansalaismielipide. Selkeä enemmistö suomalaisista haluaisi armokuoleman ja kuolinavun mahdolliseksi myös Suomessa.

Itse olen kuolemasta samaa mieltä filosofi Martin Heideggerin kanssa: Kuoleman tajuaminen on tärkeintä ihmisyydessä. Ei siis niin, että kuolema on jokin tulevaisuuden tapahtuma, johon elämämme päättyy vaan niin, että kuolema on tärkein asiamme tässä ja nyt. Suuri osa puuhailuistamme on yritystä unohtaa se, että kuolemme. Kuoleman muistaminen on mahdollisuus riuhtaista itsensä irti arjessa ajelehtimisesta, joka kätkee oikeasti tärkeät asiat elämässä. Sinäkin, rakas lukija, kuolet. Elä sen mukaisesti, elä väkevästi, anteeksi pyytelemättä.

Jos jonkin, niin kuoleman pitäisi olla täysin ihmisen itse päätettävissä. Jotkut haluavat pitää poistumisen aina käsillä olevana mahdollisuutena. Ciceron sanoin: ”Lähtekäämme rauhallisin mielin elämästä silloin kun se ei miellytä, niin kuin lähdemme teatterista.” ”…aequo animo e vita, cum ea non placeat, tamquam e theatro exeamus.” Osa ihmisistä sen sijaan haluaa kaiken mahdollisen hoidon loppuun asti. Hyvä, näin tehtäköön.

On paljon ihmisiä, jotka eivät halua viimeisten päivien, viikkojen, joskus kuukausien tai vuosien hirvittävää kipua. Nykyään heitä ei voi auttaa, vaikka lähimmäisenrakkauden nimissä moni haluaisi.

Kuolema on omin asiamme. Silti juuri kuolemastaan moni ei käytännössä saa itse päättää eikä kukaan auta.

Eutanasian vastustamisen taustalla on usein ihmiskäsitys.

Liberaalin demokratian pitäisi perustua sille lähtökohdalle, että ihminen on ensisijaisesti yksilö, sitten vasta erilaisten yhteisöjen jäsen. Siksi ihminen saa tehdä mitä haluaa, kunhan ei vahingoita muita. Aika yksinkertaista lopultakin, mutta käytännössä tällä lähtökohdalla on ollut Suomessa kovin hentoinen kannatus. Sen tilalla meillä paljon erilaisia kollektivismeja, joiden mukaan ihminen on ensisijaisesti esimerkiksi jonkin etnisen ryhmän, yhteiskuntaluokan, uskontokunnan, sukupuolen tai seksuaalisuuden myötä muodostetun yhteisön jäsen. Aina kun kuulen sanan ”yhteisöllisyys”, poistan varmistimen vesipistoolistani. Se on myönteiseltä kuulostava termi, joilla lopultakin vain perustellaan ihmisyksilön alistamista toisten ihmisten mielipiteiden alaisuuteen.

Kun olen keskustellut eutanasian vastustajien kanssa, lähes aina perusteluksi on lopulta paljastunut uskonto. Tuhansien ihmisten on kestettävä äärimmäistä kärsimystä, koska jonkun toisen uskonnollinen vakaumus kieltää heiltä arvokkaan kuoleman.

Kärkkäällä päällä ollessani kysyn: Mitä minun kuolemani teille ja teidän jumalillenne kuuluu? Kun olen lempeämmällä tuulella, muistutan kristittyjä ystäviäni lähimmäisenrakkaudesta ja ihmisarvosta.

Kristityt vetoavat usein Raamatun Vanhasta testamentista löytyvään viidenteen käskyyn ”Älä tapa”. Hepreankielinen alkuteksti voitaisiin kuitenkin yhtä hyvin kääntää suomeksi ”Älä murhaa”, ja monien tutkijoiden mukaan se olisi täsmällisempi suomennos.  Ero on oleellinen. Jos pitäydymme käännöksessä ”Älä tapa”, käy esimerkiksi ukrainalaisten puolustussodan tukeminen hankalaksi.

Jumala ja paholainen lymyävät tunnetusti yksityiskohdissa. Miten on usein tärkeämpää käytännössä kuin mitä. Kaikkia hyvää tarkoittavia järjestelmiä voidaan käyttää väärin. Eutanasian suhteen tarvitaan raudanlujat proseduurit, joilla väärinkäytön mahdollisuudet estetään. Ja on selvää, ettei ketään hoitohenkilökuntaan kuuluvaa saa pakottaa tekemään eutanasiaa vakaumuksensa vastaisesti.

Ehkä koko asiaa pitäisi katsoa rohkeasti toiselta kannalta. Jos ainoa keino ihmisen kärsimyksen lopettamiseksi on auttaminen arvokkaaseen kuolemaan ja ihminen itse sitä haluaa, kyseessä on pikemminkin velvollisuus. Ei mikään mielipideseikka, vaan ihan oikea moraalinen velvollisuus, johon lähimmäisenrakkaus ja kärsimyksen vähentäminen meidät velvoittavat.

Usein monet hankalat kysymykset nytkähtävät Suomessa eteenpäin vain silloin, kun puolueet luopuvat ryhmäkurista ja antavat kansanedustajille vapaat kädet. Se on demokratiaa kauneimmillaan. Puhutaan omantunnon asioista. Jos arvokas kuolema ei ole sellainen, niin mikä sitten on?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta , ,
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)

OSZAR »